Toronto
Uros, kastroimaton
Ikäarvio 4-5 kuukautta
Aikuispainon arvio 28 kg
Sijainti: Thessaloniki Kreikka.
Ilmoitus päivitetty 8.5.2025
Toronto on hauska nuorukainen, josta arvioidaan kasvavan isohko koira aikuisena. Toronto on viimeinen viidestä sisaruksesta ilman kotia.
Toronto löytyi hylättynä yhdessä sisarusten kanssa erittäin sateisena ajankohtana alkuvuodesta. Sateessa kylmettyneen pennut toimitettiin turvaan Hopelandin tarhalle. Tällä tarhalla pennuilla on hyvät olot kasvaa, sillä he saavat päivittäin positiivisia ihmis- ja koirakontakteja sekä riittävästi ruokaa. Koirat pääsevät päivittäin touhuamaan Hopelandin isolle piha-alueelle yhdessä muiden koirien kanssa. Ikänsä vuoksi Toronto ei ole vielä täysin sisäsiisti, mutta osaa käyttää pissa-alustaa.
Toronton kuvaillaan olevan rohkea ja leikkisä. Hän tulee loistavasti toimeen muiden koirien kanssa ja hakee mielellään ihmisten läheisyyttä. Toronton rotuperimässä on todenäköisesti jonkin tyyppistä paimenkoiraa.
Toronto tulee Suomeen heinäkuussa.
Löytyisikö sinulta koti tälle pojalle?
Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ihomato, ehrlichia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit, käy täyttämässä huolellisesti: https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/
Olethan tutustunut ajatuksella: https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ ?
Koirista peritään kulukorvaus
Nuoren iän vuoksi ei ole kastroitu.
Tulee kastroida sovitusti, tästä aiheutuneet kulut tulee omistajan maksettavaksi.
Kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048