Tom
Tom
Tom
Tom
Tom
Tom
Tom
Tom
Tom
Tom
Tom
Tom

Tom
Uros, ei kastroitu
Ikä noin 5kk
paino noin 4-5kg, aikuisena arviolta 10-15kg
Säkäkorkeus nyt 27cm
Sijainti: Ioannina, Kreikka
Päivitetty 04.03.2025

Taustaa
Tom ja veljensä Jerry löydettiin yksin kylästä Ioannina lähettyviltä. Paikalliset ketkä löysivät pennut veivät kaksikon poliisiasemalle. Poliisit soittivat Ioanninan kunnalliselle tarhalle ja pyysivät hakemaan pennut tarhalle. Veljekset ovat asuneet siitä lähtien tarhalla kasvaen ja odottaen omien kotien löytymistä. Stressaava tarhaympäristö on inhottava pienille pennuille ja toivommekin kreikasta löytyvän kotihoitopaikka kaksikolle missä saisivat odottaa omiin koteihin pääsyä.

Tom on tarhaympäristöstä huolimatta iloinen ja eloisa pentu. Hän on hyvin leikkisä vintiö ja omaa pilkettä silmäkulmassa. Hän rakastaa ihmisiä ja ilahtuu suunnattomasti kun vapaaehtoiset saapuvat tarhalle leikkimään ja viettämään aikaa hänen ja veljensä kanssa. Tom tuntuu hakevan ihmisistä myös turvaa kun häntä jännittää jokin asia. Tom ei ole vielä harjoitellut hihnassa kulkemista tai muita kotikoiran arjen taitoja. Fiksuna poikana oppinee näitä varmasti hyvin kun tarhalta pääsee pois.

Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.

Nuoren iän vuoksi ei ole vielä kastroitu. Tulee kastroida sovitusti, tästä aiheutuneet kulut tulevat adoptoijan hoidettavaksi.

Jos kiinnostuit, käy täyttämässä huolellisesti: https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/ Koirista peritään kulukorvaus.

Tomin kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048.