Tarzan
Tarzan
Tarzan
Tarzan
Tarzan
Tarzan
Tarzan
Tarzan

Tarzan

Tarzan syntyi 2019 keväällä Pohjois-Kreikan Ioanninassa suureen pentueeseen. Tarzan pelastettiin Ioannina yliopiston vapaaehtoisten toimesta yhdessä hänen 11 sisaruksensa kanssa. Tarzan ja sisaruksensa syntyivät vahinkopentuina pahamaineisen paimenen koiralle. Paimen kulkee koirien ja lampaidensa kanssa yliopiston kampuksella ja ei ole suostunut steriloimaan koiriaan. Paimen ilmoitti opiskelijoille ketkä huomasivat 12 pentua että jos hän ei keksi mitä tehdä pennullle, hän lopettaisi ne sillä ei tarvitse pentuja. Pennut elivät hirveässä oloissa ilman huolenpitoa ja kun yliopiston kampuksen vapaaehtoiset kuulivat tilanteesta, he ryhtyvät toimiin ja ottivat yhteyttä viranomaisiin. Seuraavana päivänä pennut otettiin turvaan. Tarzan sisaruksineen kasvoivat yliopistolaisten hoidossa kampuksen laidalla olevassa tarhassa. Kolme heistä adoptoitiin ja osa asuu yhä yliopiston kampuksella ja heille omien kotien löytymistä toivotaan hartaasti.

Tarzan ja sisaruksensa eivät pentuina saaneet kauheasti sosiaalistamista joka on jättänyt jälkensä häneen. Tarzan on alkuun epäileväinen uusia ihmisiä kohtaan ja tarvitsee aikaa luottaakseen ja ollakseen rento uutta ihmistä kohtaan. Tuttuja ihmisiä kohtaan Tarzan on lempeä herrasmies ja oikea pusupoika! Tarzan on jo villeimmät nuoruusvuotensa elänyt ja on tasapainoinen aikuinen koira kuka kaipaa aikaa ja ymmärrystä antavaa omaa ihmistään.

Ikää pian 5 vuotta
Paino 30kg
Kastroitu uros

Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichilia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.

Jos kiinnostuit, käy täyttämässä https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/ . Olethan tutustunut https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ . Koirista peritään kulukorvaus