Tango
Uros, kastroitu
Ikä arviolta noin 1,5-2vuotta
Paino arviolta noin 18kg, hoikassa kunnossa vielä
Säkäkorkeus noin 55-60cm
Sijainti Ioannina, Kreikka
06.02.2025
Taustaa
Tango omaa perinteisen tarinan. Hänet löydettiin Ioanninan läheisestä kylästä yksin kulkemasta hyvin laihassa kunnossa. Ihmisille ystävällinen poika saatiin kiinni ja vietyä kunnalliselle tarhalle kastrointia varten. Tangolla ajatellaan olleen koti ja jostain syystä hänet on hylätty. Onneksi poika huomattiin ja saatiin tarhalle ennen nälkiintymistä. Tarhalla Tango kerää tervettä massaa ja toivoo löytävänsä loppuelämän kotinsa.
Tangon kerrotaan olevan energinen nuori poika. Hän on leikkisä tyyppi ja rakastaa niitä harvoja hetkiä tarhalla kun pääsee häkkinsä ulkopuolelle ottamaan juoksuaskeleita. Tango pitää ihmisistä ja antaa pusuja kovasti. Tango on tottunut hihnassa kävelyyn.
Tango on molossi rotutyyppinsä myötä vahva poika. Hänelle etsitään kotia missä ymmärretään tämän tyyppisten koirien ominaisuuksia. Tangoa kokonsa ja intonsa takia ei luovuteta kotiin missä pieniä lapsia vaikka hyvin kiltti poika onkin.
Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit Tangosta, käy täyttämässä huolellisesti: https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/
Olethan tutustunut ajatuksella: https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ ?
Kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048.