Spitha (Suomessa)
Spitha (Suomessa)
Spitha (Suomessa)
Spitha (Suomessa)
Spitha (Suomessa)
Spitha (Suomessa)
Spitha (Suomessa)
Spitha (Suomessa)
Spitha (Suomessa)
Spitha (Suomessa)
Spitha (Suomessa)
Spitha (Suomessa)

Spitha (Suomessa)
Uros, kastroitu
Ikä noin 2 vuotta
Paino 10kg
Säkäkorkeus noin 37cm
Sijainti Hämeenlinna, Suomi
Päivitetty 05.06.2025

Taustaa:
Spitha löytyi yksin harhailemasta Ioanninan läheisestä kylästä. Hänet löysi paikallinen eläinlääkäri. Hän otti Spithan turvaan ja kävi ilmi että Spithalla on omistaja. Omistajaa ei kuitenkaan koirasta huolehtiminen kiinnostanut ja hän antoi koiran pois. Spithas pääsi kreikassa aidatulle pihalle turvaan. Poika matkasi 24.5 Suomeen kotihoitoon ja kotihoitajat kertoo hänestä seuraavasti:

Spitha-poika on saanut kotihoidossa lempinimen Spede. Hän on valloittava poika, joka innostuessaan touhuaa menemään minkä kerkiää. Vastapainoksi hän osaa rauhoittua sohvalle pötköttämään.

Alkupäivinä Spedellä oli yksinolon kanssa haastetta, kun kotihoitaja katosi näköpiiristä hetkeksi. Yksinoloa harjoitellaan päivittäin ruokailujen yhteydessä ja poika on oppinut hienosti luottamaan siihen, ettei häntä hylätä. Yksinolo onkin alkanut sujumaan jo hyvin. Luuta syödessä hän unohtaa olevansa yksin.

Lenkillä Spede viipottaa menemään hyvien hajujen perässä. Lapsia ja muita koiria pelkää ulkona. Välillä ympäristön äänet ja hälinä on Spedelle liikaa ja hän stressaantuu. Silloin hän pyörii paikallaan, kävelee edes takaisin selvästi hädissään ja vetää hihnassa. Näistä tilanteista selviää, kun on pysyy rauhallisena ja tarjoaa Spedelle tukea ja kehuja. Myös sisällä Spede stressaantuu välillä, jolloin hän alkaa vinkumaan, kulkemaan edes takaisin ja välillä haukkumaan. Poika kyllä rauhoittuu ajan kanssa ja viimeistään sillon, kun hänet pyytää viereen rauhoittumaan.

Ihmisen tarjoama turva ja läheisyys on tärkeä asia Spedelle. Spede rakastaa olla kotihoitajan lähellä. Hän hakeutuu syliin leikkimään lelulla, rapsutettavaksi tai nukkumaan. Spede on oppinut sisäsiistiksi. Alkuun hän teki muutamia merkkauspissoja sisälle. Ruokailun suhteen poika on taipuvainen ahmimiseen ja alkupäivinä ruoka tuli takaisin ylös. Tätä on helpottanut nuolumatosta syöminen.

Kynsien leikkaamista ja muuta käsittelyä harjoitellaan. Spede ei pidä käsittelystä, vaan koittaa saada ihmisen kädet pois ottamalla ne suuhunsa. Ei kuitenkaan pure. Hän vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Spede pelästyy herkästi kosketusta ja häntä ei saisi koskea yllättäen esimerkiksi takapäästä.

Spede on kotihoidossa kerrostalossa kaupungin laitamilla. Rapun ääniä kuuntelee välillä tarkastikin, mutta harvoin haukkuu. Hoitopaikassa on kaverina rescue narttu ja koirat tulevat ihan hyvin toimeen.

Löytyisikö sinulta koti tälle ihanalle pojalle?

Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ihomato, ehrlichia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.

Jos kiinnostuit Spithasta, käy täyttämässä huolellisesti: https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/

Olethan tutustunut ajatuksella: https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ ?

Kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048.

Yksityisyys

Sivustomme käyttää evästeitä. “Hyväksyn evästeet” -nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

------------------------------------------------------

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.