Smaro
Smaro hylättiin joulukuussa 2022 Ioanninan kunnallisen tarhan pihalle kahden sisaruksensa kanssa. Molemmat sisaruksista adoptoitiin, toinen paikallisesti ja toinen Suomeen. Smaro on elänyt siitä asti yksin tarhalla odottaen omaa kotiaan. Tarhalla koiria ei ikuisesti pidetä ja niiden kasvettua tarpeeksi vanhoiksi, ne steriloidaan ja vapautetaan kadulle. Pentu kuka on koko elämänsä elänyt pienessä häkissä hyvin epätodennäköiseltä selviytyisi kadulla.
Smaroa onnisti ja hän pääsi adoptio-ohjelmaamme ennen kadulle päätymistä ja matkusti Suomeen 26.8 kotihoitoon. Kotihoitaja kertoo neidistä seuraavasti;
Smaro kulkee hihnassa nätisti, haluaisi mennä vastaantulijoita (ihmisiä ja koiria) moikkaamaan, mutta ohittaa nätisti lyhyemmällä hihnalla. Hyvin utelias ulkomaailmaan, kotihoitopaikka metsän vieressä jossa Smaro kulkee nätisti, kaupungissa ohimenevä liikenne hieman jännittää vielä, mutta tätäkin harjoitellaan joka päivä. Lenkeillä saa energiapiikkejä, ja saattaakin lähteä “leikkimään” ja täten välillä vetää kävellessä nuoren koiran omaisesti.
Koirapuistossa tavannut yhden hardluckpawsin kautta adoptoidun koiran jonka kanssa päässyt leikkimään, tulee siis hienosti toimeen muiden koirien kanssa. Tulevassa kodissa voisi siis olla koirakaveri jonka avulla neiti pääsisi purkaa energiaa. Smarosta saisi mainion juoksukaverin lenkeille. Yksinolo onnistuu hienosti, ei näytä eroahdistuksen merkkejä, pisimpään yksin ollessaan on ollut noin 6h. Lapsia ei ole Suomessa tavannut, mutta pihan lapsiin näyttää uteliaisuutta, menisi varmasti moikkaamaan jos päästäisi. Smaro ei vielä ole sisäsiisti, namit eivät ole maistuneet ulkona, niin harjoitus toimii kehujen avulla, ulos tarpeet kyllä tulevat hienosti. Smaro tykkää leluista ja leikkiikin melkeen kokoajan. Hakee huomiota kotihoitajalta kokoajan ja ns “paimentaa” seuratessaan paikkoihin. Smaro vartioi kotiaan hieman, kun on tullut vieraita kylään, Smaro ekana murisee ja haukkuu epävarmana, mutta hetken päästä käykin moikkaamassa vieraat hienosti ja antaakin heidän jo silittää. Smarosta saisi hyvän puutarhurin, rakastaa kaivaa kuoppia, juoksennella koirapuistossa ja antaa haleja. Hakee huomiota ja rakkautta kokoajan ja antaakin samalla mitalla sitä takaisin.
Ikää noin 10kk
paino noin 30kg, kasvuennuste noin 35-40kg
Steriloitu narttu
Olisiko sinulla koti upealle Smarolle?
Tuli Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichilia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit Smarosta, käy täyttämässä https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/
Olethan tutustunut https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ ?
Koirista peritään kulukorvaus