Ryba
Narttu
Ikäarvio 5 kuukautta
Aikuispainon arvio 30 kg
Sijainti: Thessaloniki Kreikka.
Ryba ja hänen viisi sisarusta Pixel, Arya, Black Berry Drogo ja Pedro löydettiin hylättynä pahvilaatikosta pentujen ollessa vain muutaman viikon ikäisiä. Onneksi heidät löysi välittävät ihmiset jotka toimittivat pennut eläinlääkärin vastaanotolle, mistä heidän matka jatkui Hopelandin tarhalle.
Hopelandin tarhalla pennuilla on hyvät olot kasvaa, sillä he saavat päivittäin positiivisia ihmis- ja koirakontakteja sekä riittävästi ruokaa. Tullessa Hopelandille pennut olivat kovin laihoja, mutta nyt he ovat saaneet päivittäin laadukkaampaa ruokaa ja kasvaneet sen myötä hyvin. Pennut pääsevät päivittäin touhuamaan Hopelandin isolle piha-alueelle yhdessä muiden koirien kanssa. Ikänsä vuoksi Ryba ei ole vielä täysin sisäsiisti. Hihnakävelyä on harjoiteltu vapaaehtoisten toimesta.
Rybaa kuvaillaan tarhalla energiseksi, uteliaaksi ja iloiseksi pennuksi, joka rakastaa leikkimistä. Ryban korvat ovat hänen tunnusmerkki ja heiluvat iloisesti puolelta toiselle tytön seuratessa tarhan elämää. Aktiivinen Ryba varmasti nauttisi oman ihmisen kanssa harrastamisesta ja kaikenlaisesta yhdessä touhuamisesta.Ryban ja sisarusten rotuperimässä on luultavasti paimenkoira tyyppisiä rotuja.
Löytyisikö sinulta koti tälle hauskalle tytölle?
Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit, käy täyttämässä huolellisesti: https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/
Olethan tutustunut ajatuksella: https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ ?
Koirista peritään kulukorvaus
Nuoren iän vuoksi ei ole steriloitu.
Tulee steriloida sovitusti, tästä aiheutuneet kulut tulee omistajan maksettavaksi.
Kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048