Ros
Ros
Ros
Ros
Ros
Ros
Ros
Ros

Ros

Ros ja hänen siskonsa Monica sekä Phoebe löydettiin juuri ennen joulua Ioanninan yliopiston alueelta Pohjois-Kreikassa. Heidän onnekseen paikallisen yhdistyksen vapaaehtoinen löysi pennut ja otti heidät turvaan. Heidän rokotettiin, sirutettiin ja madotettiin.

Nyt nuorukaiset ovat eläneet yliopiston kampuksen laidalla sijaitsevassa pienessä tarhassa jo kuukausia. Päivät kuluvat leikkien sisarusten kanssa ja vapaaehtoisten huomiosta nauttien. Rosin kerrotaan olevan avoin ja ihmisrakas poika. Hän on hauska ja huumorintajuinen persoona kenen kanssa ei tule tylsiä hetkiä vapaaehtoisilla. Ros tulee toimeen muiden koirien kanssa ja on sosiaaliset taidot hyvin omaava nuori. Tarhalla valitettavasti koiria ei voida ulkoiluttaa hihnassa tai opettaa sisäsiisteyttä. Fiksuna poikana Ros nämä varmasti omassa kodissaan äkkiä oppii.

Ikä noin 1 vuosi
Painoarvio 25-30kg
Kastroitu uros
Sijainti Ioanninan yliopisto, Kreikka

Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.

Jos kiinnostuit Rosista, käy täyttämässä huolellisesti: https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/

Olethan tutustunut ajatuksella: https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ ?

Koirista peritään kulukorvaus

Rosin kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048.