Valikko Sulje

Ringo

Ringo
Ringo
Ringo
Ringo
Ringo
Ringo
Ringo
Ringo
Ringo
Ringo

Ringo

Syntynyt 03/2022
Paino noin 30kg
Kastroitu uros
Sijainti:Thessaloniki, Kreikka

Ringo ja Shakira ovat kaksi viimeisintä kodinetsijää 10 pennun pentueesta. Pennut löytyivät 1,5 kk ikäisenä vuorilta jossta ne haettiin turvaan. Pennut olivat kärsineet nälästä ja madoista löydettäessä, ja pentueen 2 pentua eivät selvinneet. 6 pentua ovat löytäneet kodit jo Kreikasta, mutta Ringolle ja Shakiralle sitä oikeaa perhettä ei vielä ole löytynyt. Nämä kaksi hurmuria ansaitsisivat jo päästä omaan rakastavaan kotiin tarhan ankeudesta!

Ringo odottelee omaa kotiaan Stray Planetin tarhalla Thessalonikissa. Tarhalla vietettynä aikana hänestä on kasvanut komea nuori uros, joka rakastaa olla ihmisten seurassa ja touhuissa mukana. Ringo on hellyyden kipeä poika, jolle halit ja rapsutukset kelpaavat aina.
Hän on myös sosiaalinen ja tuleekin hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Aika tarhallakin kuluu sisko Shakiran kanssa yhdessä ollen.

Ringo nauttisi omasta aktiivisesta perheestä keiden kanssa ulkoilla ja tehdä asioita yhdessä. Hihnakävelyä onkin harjoiteltu tarhalla jo valmiiksi ja Ringo taitaa sen erinomaisesti. Sisäsiisteydestä ei ole varmuutta tarha olosuhteissa.

Olisiko sinulla koti Ringolle?

Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichilia, leishamania) Tulee Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.

Jos kiinnostuit, käy täyttämässä: https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/

Olethan tutustunut: https://hardluckpaws.fi/adoptiot/

Koirista peritään kulukorvaus