Nestor
Nestor
Nestor
Nestor
Nestor
Nestor
Nestor
Nestor
Nestor
Nestor
Nestor
Nestor

Uros, kastroidaan ennen Suomeen tuloa

Syntynyt syyskuussa 2024

Korkeutta noin 56cm ja painoa noin 20kg. Kasvuennuste noin 30-35kg

Sijainti Drama, Kreikka

Päivitetty 22.4.2025

Nestor ja hänen neljä sisarustaan löydettiin eksyneen emänsä kanssa pellolta, keskellä ei mitään. Heidän tarinansa on surullisen yleinen. Perheen koira tulee tiineeksi, koska omistajat eivät välitä nartun steriloinnista. He valitsevat helpoimman ja halvimman ratkaisun. He kantavat koira kauas pois kotoa ja hylkäävät hänet, toivoen että koira ei enää osaa kotiin.

Emä oli todella laiha ja aliravittu. Pennuilla oli kova nälkä. Onneksi ystävällinen ihminen löysi heidät ja pennut pääsivät kotihoitoon Kreikassa. Kotihoidosta pennut ovat siirtyneet tarhalle, jossa odottavat nyt omia kotejaan. He tulevat toimeen muiden koirien ja kissojen kanssa.

Nestor on suloinen poika. Häntä kuvaillaan rauhalliseksi ja vähän laiskaksi. Hän on hyvin hiljainen, ei hauku juuri koskaan. Nestor mielummin lepäilee ja seuraa sivusta muiden koirien touhuja, kuin juoksisi itse. Hän rakastaa ruokaa ja onkin motivoitavissa ruualla. Nestor rakastaa ihmisiä ja on omaa perhettä kohtaan suojelevainen. Hihnassa kävelyä on harjoiteltu. Olisiko sinulla koti hänelle?

Nestor on hyvin todennäköisesti laumanvartijamix, ulkonäkö viittaisi tähän. Nestor kaipaa tulevalta kodilta kokemusta isoista koirista ja ymmärrystä laumanvartija tyyppisistä koirista. Tästä syystä hän etsii kotia muualta kuin kerrostalosta.

Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitesdtattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ihomato, ehrlichia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.

Jos kiinnostuit, käy täyttämässä huolellisesti: https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/

Olethan tutustunut ajatuksella: https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ ?

Kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048

Yksityisyys

Sivustomme käyttää evästeitä. “Hyväksyn evästeet” -nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

------------------------------------------------------

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.