Markos (Suomessa)
Markos (Suomessa)
Markos (Suomessa)
Markos (Suomessa)
Markos (Suomessa)
Markos (Suomessa)
Markos (Suomessa)
Markos (Suomessa)
Markos (Suomessa)
Markos (Suomessa)

Markos (Suomessa)

Ikä n. 1,5v
Paino n. 27kg
Sijainti: Helsinki
Kastroitu Uros

Kuusi sisarusta löytyi Ioanninan yliopiston läheiselle alueelle hylättyinä keväällä 2023. Eräs paikallinen löysi heidät pentujen onneksi ja auttoi turvaan. Pennut olivat hyvin nuoria ja emää ei etsinnöistä huolimatta löydetty. Näinollen pääteltiin että kyseessä oli omistetun koiran vahinkopennut mitkä oli hylätty. Näin nuoret pennut eivät olisi selvinneet kauaa omillaan kadulla joten he olivat todella onnekkaita että välittävä ihminen sattui heidät löytämään. Pennut otettiin tarhalle ja heistä jokainen on löytänyt oman rakastavan kotinsa Suomesta!

Markos tuli Suomeen keväällä 2024 kotihoitoon, jonka jälkeen löysi myös oman kotinsa sisarustensa tapaan. Nyt Markos palaa yhdistykselle etsimään uutta kotia rauhallisemmasta ympäristöstä keskusta-alueen ulkopuolelta.

Nykyinen omistaja kertoo Markosista näin :

”Markos on nuori ja iso koira (27 kg.) Hän tuli Kreikasta keväällä 2024. ja Maaliskuusta lähtien hän on ollut meillä. Markos tottui nopeasti sisälläoloon sekä yksin että meidän kanssa. Hän oppi nopeasti peruskäskyt kuten istu, odota, tule tänne, jne.
Kotona hän on sisäsiisti eikä riko mitään muuta kuin omia leluja. Markos on opetettu siihen, ettei hän pääse sohvalle eikä sänkyyn, mutta hän nauttii paljon, kun hänen vierellään istutaan matolla ja hänen kanssaan leikitään tai häntä silitetään. Markoksen suosikkileikkejä on herkkujen etsiminen: piiloitamme herkkupaloja, ja jonka jälkeen kysymme: ”missä se on?” + ”etsi”. Hän tykkää myös vetää köyttä. Illalla kun laitetaan valot pois Markos on oppinut menemään omaan sänkyyn nukkumaan ja siellä hän viihtyy niin pitkään kunnes me heräämme.

Koirapuistossa Markos leikkii kaikkien koirien kanssa, enkä usko että hänellä olisi ongelmia, jos kotona olisi koirakaveri, se voisi olla jopa hyväksi hänelle, tätä emme ole tosin kokeilleet.

Myös lasten kanssa vuorovaikutus on toiminut hyvin, meillä asuu 10 v lapsi, ja hänen kaverinsa ovat kyläilleet usein, Markos viettänyt aikaa heidän kanssaan ongelmitta. Välillä Markos on lähtenyt toiseen huoneeseen, jossa saa oma rauhaa.

Olemme kuitenkin huomanneet, että valitettavasti Markos ei sopeudu kaupungin elämään. Toisaalta olemme kuitenkin varmoja, että Markoksesta voi tulla tosi hyvä kotikoira, jos hän asuisi maalla tai kaupungin vilkkaimpien osien ulkopuolella.
Markokselle kaupungin meteli on  haaste: Hän pelkää autoja, rekkoja, moottoripyöriä ja skoottereita, ja asumme Helsingin keskustassa, jossa on hyvin paljon liikennettä, joten Markos stressaa metelistä  paljon, kun mennään ulos (paitsi sunnuntaisin ja ilta myöhään, koska silloin ei ole paljon liikenteen meteliä).

Uskomme vahvasti, että Markos sopeutuisi tosi nopeasti ja hyvin elämään vilkkaan kaupungin ulkopuolella , koska silloin kun kadulla on rauhallisempaa, hän tuntee olonsa turvallisemmaksi. ”

Olisiko sinulla koti Markosille?
Tuli Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichilia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.

Jos kiinnostuit Markosista, käy täyttämässä https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/ Olethan tutustunut https://hardluckpaws.fi/adoptiot/

Koirista peritään kulukorvaus.

Markosin kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048.