Manda (Suomessa)
Manda (Suomessa)
Manda (Suomessa)
Manda (Suomessa)

Manda

Narttu, steriloitu

Syntynyt 10-01-2019

Säkäkorkeus 55 cm

Paino arviolta 30 kg

Sijainti Lappeenranta

Päivitetty 14.4.25

Kotihoidossa Suomessa, palautunut etsimään kotia. Mandan tuleva koti olisi hyvä olla ensisijaisesti ilman muita eläimiä. Kotihoitaja kertoo hurmaavasta Mandasta näin:

Kävelee hihnassa tosi hyvin, ei vedä yhtään. Välillä aristelee autoja, varsinkin isompia autoja, busseja ja rekkoja, jolloin “väistää” niitä reunempaan tietä. Manda ei paljoa välitä muista koirista. Ulkona kävelee nätisti ohi eikä hauku tai vedä kohti. Ihmisistä tykkää tosi paljon ja menee kaikilta kerjäämään rapsutuksia.

Yksinolo sujuu hyvin. On ollut yksin pisimmillään 5 tuntia ja ei ole ollut ongelmia. Nukkuu suurimman osan ajasta. Manda on täysin sisäsiisti.

Kotihoitopaikassa ei ole muita eläimiä. Hoitopaikka on kerrostaloasunto kaupungin laidalla. Manda on päässyt lenkkeilemään maastossa ja keskustassa. Aluksi oli varovainen keskustassa monesta asiasta, mutta on jo tottunut hyvin.

Manda viihtyy yksinään katsellen mitä ihmiset tekee ja suuren osan ajasta nukkuu. Manda myös rakastaa huomiota ja välillä tulee pyytämään rapsutuksia tassulla läpsimällä. Tosi mukava koira arjessa, saa koirasta seuraa, mutta osaa rauhoittua omiin oloihinsa. Manda ei ole kertaakaan leikkinyt leluilla.

Pesulla käynnistä Manda ei tykkää ollenkaan, nojailee seiniin. Tassujen ja mahakarvojen huuhtelu on päivittäistä kurakeleillä, joten on jo vähän tottunut siihen, mutta ei silti tykkää. Antaa kuitenkin hyvin koskea pesemisessä ja kuivauksessa. Tykkää kun harjataan. Hoitotoimenpiteet sujuu hyvin. Olisiko sinulla koti iloiselle neidille? 

Tuli aikoinaan Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.

Jos kiinnostuit Mandasta, käy täyttämässä huolellisesti: https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/

Olethan tutustunut ajatuksella: https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ ?
Koirista peritään kulukorvaus

Mandan kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048.