Kubic
Kubic
Kubic
Kubic
Kubic
Kubic
Kubic
Kubic
Kubic
Kubic

Kubic
Uros
Ikäarvio 5-6 kuukautta
Aikuispainon arvio 30 kg
Sijainti: Thessaloniki Kreikka.
Ilmoitus: 3/25

Kubic löydettiin yksin harhailemasta eräältä Thessalonikin maaseudun pellolta. Sitä miten yksinäinen pentu oli päätynyt keskelle ei mitään, ei ole tietoa. Ehkä joku oli tietoisesti jättänyt koiran syrjäiselle alueelle, jotta se ei osaisi takaisin lähtöpaikkaan.

Onneksi Kubic pääsi turvaan Hopelandin tarhalle, missä pennuilla on hyvät olot kasvaa, sillä he saavat päivittäin positiivisia ihmis- ja koirakontakteja sekä riittävästi ruokaa. Pennut pääsevät päivittäin touhuamaan Hopelandin isolle piha-alueelle yhdessä muiden koirien kanssa. Ikänsä vuoksi Kubic ei ole vielä täysin sisäsiisti, mutta osaa käyttää pentualustaa. Hihnäkävelyä harjoitellaan tarhalla vapaaehtoisten toimesta.

Tarhaltakerrotaan että Kubic sopeutui tarhan elämään nopeasti, ja jo muutaman päivän jälkeen hänen suloinen luonne tuli esiin alkujännityksen alta. Kubic on todella ystävällinen niin ihmisiä kuin toisia koiria kohtaan. Kubic nauttii leikkimisestä ja hakee mielellään rapsutuksia vapaaehtoisilta.

Löytyisikö sinulta koti tälle pojalle?

Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit, käy täyttämässä huolellisesti: https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/
Olethan tutustunut ajatuksella: https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ ?
Koirista peritään kulukorvaus
Nuoren iän vuoksi ei ole kastroitu.
Tulee kastroida sovitusti, tästä aiheutuneet kulut tulee omistajan maksettavaksi.
Kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048

Yksityisyys

Sivustomme käyttää evästeitä. “Hyväksyn evästeet” -nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

------------------------------------------------------

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.