Kevin
Kevin
Kevin
Kevin
Kevin
Kevin
Kevin
Kevin
Kevin
Kevin
Kevin
Kevin

Kevin

Uros, kastroidaan ennen Suomeen tuloa
Ikäarvio: 6kk
Painoennuste aikuisena: 25-30kg
Sijainti :Thessaloniki, Kreikka
Päivitetty : 16.5.2025

Kevin on yksi 10 pennusta, jotka löydettiin syrjäisestä kylästä. He asustivat lähellä paikallista koripallokenttää muiden alueen koirien kanssa. Kyseisellä alueella on useita aikuisia koiria, mutta pentueen emoa ei kuitenkaan tunnistettu.

Stray Planetin vapaaehtoiset halusivat pelastaa pentueen mahdollisimman pian heistä kuultuaan, koska alueen tiedettiin olevan pennuille vaarallinen läheisyydessä olevan autotien takia. Myös talven kylmyys ja lumisade vauhditti pentujen pelastamista. Pennut saatiin tarhalle lämpimään sekä vapaaehtoisten hoivaan ja nyt he aloittavat kodinetsintänsä Suomesta!

Keviniä kutsutaan pentueen ilkikuriseksi hassuttelijaksi! Hän on fiksu ja vikkelä poika, joka oppii nopeasti ja saattaa välillä yrittää karkuun aitauksesta , mikäli vapaaehtoisten silmä välttää. Hän on siis myös utelias ympäristöään kohtaan! Kevin on sosiaalinen toisia koiria ja uusia ihmisiä kohtaan. Hän tykkää vapaaehtoisten huomiosta ja rapsutuksista. Päivät tarhalla kuluvat sisarusten kanssa leikkiessä ja ympäristöön tutustuessa.

Yhdistyksen aktiivit pääsivät tapaamaan komean Kevinin tarhalla toukokuussa ja hän hurmasi iloisella asenteellaan kaikki. Hän oli kiinnostunut uusista tulijoista, mutta ei tunkeillut vaan seurasi alkuun etäämmältä. Pienen tarkastelun jälkeen tuli rapsutettavaksi ja se olikin kovasti hänen mieleensä. Kevin sopisi varmasti monenlaiseen perheeseen ja nauttisi niin ulkona touhuamisesta kuin oman ihmisen vieressä köllöttelystäkin.

Olisiko sinulla koti Kevinille?

Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichilia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.

Jos kiinnostuit Kevinistä, käy täyttämässä https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/
Olethan tutustunut https://hardluckpaws.fi/adoptiot/

Kevinin kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048.

Yksityisyys

Sivustomme käyttää evästeitä. “Hyväksyn evästeet” -nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

------------------------------------------------------

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.