Johnny
Johnny
Johnny
Johnny
Johnny
Johnny
Johnny
Johnny
Johnny
Johnny
Johnny
Johnny

Johnny

Uros, kastroitu
Ikä n. 3v.
Paino n. 30 kg
Korkeus n. 60 cm
Sijainti: Thessaloniki, Kreikka

Päivitetty 3/2025

Johnny on odottanut odottanut omaa kotia tarhalla jo lähes kolme vuotta. Vuosien aikana hänestä ei tullut yhtään kotiselvityslomaketta, mikä on ihme sillä Johnny on luonteeltaan todella hurmaava koira. Toivotaan että päivitetyn ilmoituksen myötä Johnnyn onni kääntyy ja hän pääse vihdoin oman kodin lämpöön pehmeälle perille pötköttämään.

Johnnyn onneksi hän on saanut kasvaa ja elää Hopelandin tarhalla, jossa työskentelee iso joukko vapaaehtoisia ja koirista pidetään hyvää huolta. Johnny on päässyt säännöllisesti lenkille tarhan ulkopuolelle ja hihnakävely sujuu hyvin. Joku saakin Johnnysta upean lenkkikaverin.

Tarhalla Johnnysta kerrotaan näin:

Unelmakoiramme Johnny on aktiivinen ja leikkisä nuori mies, joka haaveilee kodista missä on tarjolla paljon halauksia ja rakkautta. Vaaleanruskeilla silmillään ja söpöillä taivutetuilla korvillaan hän tietää tarkalleen, kuinka houkutella vapaaehtoiset antamaan hänelle herkkuja. Johnny rakastaa ruokaa ja hän on myös innokas oppimaan herkkujen avulla. Luonteeltaan Johnny on rento, ystävällinen ja tasapainoinen koira. Johnny leikkii mielellään koiraystäviensä kanssa ja erityisesti pennut ovat hänelle mieluista seuraa.

Valitettavasti Johnny on nyt hieman yksinäinen, sillä hänen kaksi läheisintä koirakaveria,on äskettäin adoptoitu. Olisiko seuraavaksi tämän kultakimpaleen vuoro matkata omaan kotiin?

Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichilia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.

Jos kiinnostuitJohnnysta, käy täyttämässä https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/ Olethan tutustunut https://hardluckpaws.fi/adoptiot/

Koirista peritään kulukorvaus.

Kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048.

Yksityisyys

Sivustomme käyttää evästeitä. “Hyväksyn evästeet” -nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

------------------------------------------------------

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.