Jessie
Narttu
Ikäarvio 7 kuukautta
Aikuispainon arvio 35 kg
Sijainti: Thessaloniki Kreikka.
Jessie on lempeällä luonteella varustettu nuori narttu, josta kasvaa aikuisena noin 35 kiloinen kaunotar. Tarhalta kerrotaan että Jessie on ikäisekseen melko rauhallinen ja tasapainoinen koiran alku, josta joku perhe saa varmasti ihanan perheenjäsenen.
Jessie löytyi Sourotin kylästä Thessalonikin lähistöltä yhdessä emonsa kanssa talvella. He pääsivät turvaa Hopelandin tarhalle. Emo oli aluksi varautunut ihmisiä kohtaan ja Jessie onkin kaksikosta avoimempi. Alun jännityksen jälkeen kumpikin on saanut positiivisia ihmiskontakteja Hopelandin tarhalla ja myös emo on reispastunut.
Jessie saa asua vapaaehtoisten kanssa samassa talossa ja koirat pääsevät päivittäin touhuamaan Hopelandin isolle piha-alueelle. Muiden koirien kanssa Jessie tulee loistavasti toimeen. Jessie kohtaa myös itseään paljon pienemmät koirat lempeän varovaisesti. Hihnakävelyä on harjoiteltu vapaaehtoisten toimesta.
Jessi steriloidaan ennen Suomeen tuloa.
Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit, käy täyttämässä huolellisesti: https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/
Olethan tutustunut ajatuksella: https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ ?
Koirista peritään kulukorvaus.
Kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048