Hero
Hero
Hero
Hero
Hero
Hero
Hero
Hero
Hero
Hero
Hero
Hero

Hero
Uros
Ikäarvio 5 kuukautta
Aikuispainon arvio 30 kg
Sijainti: Thessaloniki Kreikka.

Hero ja hänen seitsemän sisarusta Cosmo, Dell, Dusty, Pearl, Rasberry, Apollo ja Bear löydettiin hylättynä kylästä Thessalonikin ulkopuolelta, pentujen ollessa noin 2-3 kuukauden ikäisiä. Pentujen emon epäillään olevan kylällä liikkuva kulkukoira, joka on nyt myös steriloidaan pian uusien kodittomien pentujen välttämiseksi. Onneksi pentujen kohdalle osui välittävät ihmiset jotka toimittivat pennut eläinlääkärin vastaanotolle, mistä heidän matka jatkui Hopelandin tarhalle.

Hopelandin tarhalla pennuilla on hyvät olot kasvaa, sillä he saavat päivittäin positiivisia ihmis- ja koirakontakteja sekä riittävästi ruokaa. Tullessa Hopelandille pennut olivat kovin laihoja, mutta nyt he ovat saaneet päivittäin laadukkaampaa ruokaa ja kasvaneet sen myötä hyvin. Pennut pääsevät päivittäin touhuamaan Hopelandin isolle piha-alueelle yhdessä muiden koirien kanssa. Ikänsä vuoksi Hero ei ole vielä täysin sisäsiisti.

Tarhalta kerrotaan että Hero on edistynyt tarhalla huimasti ja alkupäivien pelokkaasta pennusta on kuoriutunut iloinen nuorukainen, joka lähestyy nykyään vapaaehtoisia iloisesti häntä heiluen. Pentumaiseen tapaan Hero nauttii leikkimisestä ja sisarusten kanssa painimisesta.

Löytyisikö sinulta koti tälle pojalle?

Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit, käy täyttämässä huolellisesti: https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/
Olethan tutustunut ajatuksella: https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ ?
Koirista peritään kulukorvaus
Nuoren iän vuoksi ei ole kastroitu.
Tulee kastroida sovitusti, tästä aiheutuneet kulut tulee omistajan maksettavaksi.
Kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048