Hector/Bane
Uros, kastroitu
Ikä noin 6 vuotta
Paino 34,7 kg, kerää vielä lihasmassaa
Säkäkorkeus noin 68cm
Saksanpaimenkoira(mix)
Sijainti Sipoo, Suomi
02.02.2025
Taustaa
Hector löydettiin syksyllä Ioanninan huonomaineisen naapuruston alueelta yksin kulkemasta. Ihmisille ystävällinen poika otettiin kiinni ja vietiin kunnalliselle tarhalle kastrointia varten. Tapana tarhalla on leikkauksesta toipumisen jälkeen palauttaa koira takaisin löytöpaikalleen. Hector kuitenkin selvästi vaikutti olleen omistettu koira aikaisemmin ja ihanan luonteen omaava kaveri joten hänelle päätettiin alkaa etsimään omaa kotia. Tämän tyyppiset koirat kadulla yleisesti aiheuttavat jännitystä ja pelkoa herkemmin ihmisissä joten tarhalla ei ole niin suurta kiirettä koiran kadulle palauttamisessa sillä todennäköisyys koiran tarhalle palaamiseen on suurempi jos se naapurustossa aiheuttaa pelkoa ja koirasta valitetaan viranomaisille. Niimpä Hector sai tarhalla lisäaikaa kodinetsintäänsä.
Hectorille löytyi koti vuodenvaihteen tienoilla kreikassa mutta hän jo seuraavana päivänä palautui takaisin tarhalle. Adoptoijien mukaan hän oli ollut aggressiivinen heidän pientä leikkaamatonta uroskoiraa kohtaan. Tästä toki ei ole varmuutta mikä on totuus kokonaisuudessaan. Hectorin aika tarhalla alkoi käymään vähiin ja hänelle onneksi vapautui kotihoitopaikka Suomesta jonne hän matkusti 25.01.2025.
Nyt reilu viikon kotihoidon jälkeen kotihoitaja kertoo Hectorista seuraavasti;
Hector sai Suomessa uudeksi kutsumanimekseen Bane. Banen kanssa ensimmäinen viikko on sujunut todella hyvin ja selkeä kotikoiran tausta pojalta löytyy. Bane on kotihoidossa rauhallisessa kerrostalossa. Kotihoitopaikassa hänen kanssaan on kotihoitajan omat sosiaalisesti taitavat koirat, leikatut uros ja narttu sekä toinen kotihoitolainen Noah. Kokoluokaltaan nämä koirakaverit ovat 21-29kg. Yhteiselo heidän kanssaan on sujunut hyvin, toki alun tutustuttaminen tehtiin hyvin rauhallisesti ja turvallisesti pitäen huolta palautumisesta sekä stressitasojen laskusta. Bane on nykyään pitkälti hyvin välinpitämätön lajitovereitaan kohtaan arjessa ja ei heidän seuraa tai huomiota hae lähestulkoon ollenkaan. Ei vahdi resursseja myöskään heiltä ja yhteislenkit sujuvat myös hyvin. Kerrostaloelämä Banella sujuu hyvin, välillä päätä kallistellen kuuntelee jos rappukäytävästä kuuluu enemmän ääniä esim pienen lapsen itkua tai toisen koiran haukuntaa mutta muuten on hyvin välinpitämätön kerrostaloelämän äänimaailmaa kohtaan. Ei hauku tai pidä muutakaan ääntä itse. Rappukäytävässä jännittää vähän ja liukkaita portaita ylös kiipeäminen on vielä jänskää. Menee hissiin reippaana. Yksinolo niin koirakavereiden kuin täysin yksin on sujunut todella hyvin Banella. Bane on sisäsiisti ollut alusta asti muutamia merkkailuja lukuunottamatta.
Ulos Bane lähtee aina mielellään ja innoissaan. Bane kävelee hihnassa reippaassa tasaisessa tahdissa haistellen tienreunaa. Ei pelkää autoja tai muitakaan ääniä/liikennettä ulkona. Ohittaa ihmiset nätisti, koirien ohituksesta tai lähempää näkemisestä ei vielä kokemusta. Ulkoillessa nähnyt muita koiria vain kaukaa ja katsonut kiinnostuneena mutta jatkanut nätisti matkaa kotihoitajansa kanssa.
Autoilu on sujunut hyvin eikä Bane ole kärsinyt matkapahoinvoinnista. Banen turkki oli hyvin takkuinen hänen saapuessa Suomeen ja sitä on runsaasti selvitetty ja harjattu. Bane antaa hienosti käsitellä ja hoitaa itseään mutta kyllästyy vielä nopeasti ja tarvitsee taukoja runsaasti.
Bane on uusiakin ihmisiä kohtaan rohkea ja lempeä ja nauttii rapsutuksista runsaasti. On kuitenkin arjessa kuluneen viikon aikana ollut aika itsenäinen ja viihtynyt enimmäkseen omissa oloissaan ja välillä tullut hetkeksi rapsutuksia hakemaan. Bane kuitenkin hakee turvaa omalta kotihoitajaltaan jos on jotain pelästynyt tai jännittänyt. Bane rakastaa ruokaa kovasti ja hänellä on ollut hyvin toimiva vatsa kotihoidossa.
Vaikka Banen ensimmäinen viikko Suomessa on sujunut uskomattoman mutkattomasti ja hyvin, hänen tulevalta kodilta toivotaan kokemusta isommista koirista, mieluiten paimentaustaisista. Bane on iso vahva uros vaikkakin herttainen sellainen. Banen tulevassa kodissa hän voi olla ainoa koira tai voi tulevassa kodissa olla myös mukava, sosiaalisesti taitava ja rauhallinen keskikokoinen tai iso narttukoira. Banella ei ole tietääksemme kokemusta kissoista tai lapsista. Tästä johtuen ei luovuteta kotiin missä nuoria lapsia. Bane sopii myös harkitusti kerrostaloon mutta ei vilkkaaseen kaupunkiympäristöön.
Löytyisikö sinulta koti tälle komealle pojalle?
Tuli Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit Hectorista/Banesta, käy täyttämässä huolellisesti: https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/
Olethan tutustunut ajatuksella: https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ ?
Kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048.