Connie löydettiin Ioanninan ulkopuolella olevasta kylästä Koutseliosta. Hänet löydettiin kuuden muun pennun kanssa mutta selvää oli ettei hän kuulunut tähän sisarusparveen. Mikä lie hänen tarinansa miten päätyi näiden pentujen kanssa yhteen. Connie ja muut pennut pelastettiin Ioanninan kunnalliselle tarhalle. Connie elää tarhalla edelleen mutta tarhalla pentuja ei valitettavasti pidetä ikuisesti. Kun pennuilla on tarpeeksi ikää, ne steriloidaan ja kastroidaan ja palautetaan kadulle jos kotia ei ole löytynyt. Connien kaltainen koko elämänsä tarhalla elänyt pentu ei osaa selviytyä kadulla ja todennäköisesti menehtyy onnettomuudessa tai nälkiintyen.
Connie on itse auringonpaiste. Hän on älyttömän iloinen ja positiivinen innokas nuori neiti. Hän ilahtuu ja innostuu kovasti ihmisten saapumisesta ja täysin uudetkin tuttavuudet iloisesti pomppien hän tervehtii. Connie pääsi kanssamme elokuun tarhavierailullamme valjaissa ja hihnassa ulkoilemaan ja vauhtia neidillä riitti. Connie käveli mielellään rohkeasti hihnassa ja intoutui leikkimään. Connie onkin tarhaympäristössä todella reipas ja menevä kaveri ja sopeutunee monenlaisiin koteihin, myöskin lapsiperheisiin hän voisi sopia hyvin. Connie on ihmiskeskeinen ja rakastaa rapsutuksia ja ihmisten läheisyyttä.
Ikä noin 6-7kk
Painoarvio aikuisena noin 25kg
Steriloimaton narttu
Connie tulee steriloida 2-3kk kuluttua ensimmäisten juoksujen jälkeen. Tästä koituvat kulut tulevat adoptoijan hoidettavaksi kokonaisuudessaan.
Olisiko sinulla koti hauskalle Connielle?
Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichilia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit Conniesta, käy täyttämässä https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/
Olethan tutustunut https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ ?
Koirista peritään kulukorvaus