Black Berry
Uros
Ikäarvio 5 kuukautta
Aikuispainon arvio 30 kg
Sijainti: Thessaloniki Kreikka.
Black Berry ja hänen viisi sisarusta Pixel, Arya, Drogo ja Pedro löydettiin hylättynä pahvilaatikosta pentujen ollessa vain muutaman viikon ikäisiä. Onneksi heidät löysi välittävät ihmiset jotka toimittivat pennut eläinlääkärin vastaanotolle, mistä heidän matka jatkui Hopelandin tarhalle.
Hopelandin tarhalla pennuilla on hyvät olot kasvaa, sillä he saavat päivittäin positiivisia ihmis- ja koirakontakteja sekä riittävästi ruokaa. Tullessa Hopelandille pennut olivat kovin laihoja, mutta nyt he ovat saaneet päivittäin laadukkaampaa ruokaa ja kasvaneet sen myötä hyvin. Pennut pääsevät päivittäin touhuamaan Hopelandin isolle piha-alueelle yhdessä muiden koirien kanssa. Ikänsä vuoksiBlack Berry ei ole vielä täysin sisäsiisti. Hihnakävelyä on harjoiteltu vapaaehtoisten toimesta.
Tarhalta kerrotaan että Black Berry on sisarusparven lempeä ja rauhallinen haaveilija. Olemukseltaan hieman nallemainen. Toki pentumaiseen tapaan hän innostuu välillä leikkiin joko lelujen tai sisarusten kanssa. Black Berry on sosiaalinen sekä ihmisiä että muita koiria kohtaan. Black Berryn ja sisarusten rotuperimässä on luultavasti paimenkoira tyyppisiä rotuja.
Löytyisikö sinulta koti tälle pojalle?
Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit, käy täyttämässä huolellisesti: https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/
Olethan tutustunut ajatuksella: https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ ?
Koirista peritään kulukorvaus
Nuoren iän vuoksi ei ole kastroitu.
Tulee kastroida sovitusti, tästä aiheutuneet kulut tulee omistajan maksettavaksi.
Kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048