Albo (kodinvaihtaja)
Albo saapui Suomeen 05/2023. Poika tällöin saapui kotihoitoon. Kesän alussa Albo sai oman kodin missä häntä odotti adoptioveli Sulo. Valitettavasti heidän omistaja menehtyi tovi sitten ja pojat palautuvat etsimään uusia koteja. Albo pääsi takaisin vanhan tutun kotihoitajansa luokse mistä kesällä kotiinsa lähti. Albon kotihoitaja kertoo pojasta seuraavasti:
Albo on herkkä 1-vuotias jättipoika, joka etsii rauhallisella alueella sijaitsevaa ymmärtäväistä kotia. Albo on sisäsiisti ja osaa kävellä hienosti hihnassa, ei vedä eikä räyhää vastaantulijoille. Pojalla on dieselmoottori, se tykkää verkkaisesta nuuskuttelusta ja pitkistä yöunista; villimpi pentupuoli näkyy lähinnä silloin, kun leikkii muiden koirien kanssa. Poika on ollut muiden koirien kanssa keskenään työpäivät sekä lyhyempiä aikoja myös täysin yksin, nämä sujuvat hyvin, syö lähinnä luita tai nukkuu, ei ole hajottanut mitään.
Albo antaa tutun ihmisen tehdä hyvin hoitotoimenpiteet, kuten kynsienleikkauksen ja hampaiden katsomisen. Albo pitää lajitovereistaan (sekä uroksista että nartuista) kovasti, ja katsoo niistä paljon mallia ja ottaa tukea. Resursseistakaan ei ole tullut riitaa koirien eikä ihmisen kanssa. Albo syö nappulaa ja raakalihaa, se maistuu hyvin; sillä on n. 5kg liikaa painoa, jota nyt hoitopaikassa pudotellaan pois pikkuhiljaa.
Albon perimässä on paljon laumanvartijaa, joten se ilmoittaa kyllä pihaantulijoista möreällä haukulla. Muutoin ei ole hoitopaikassa äännellyt. Poika on vielä varsin pelokas vieraita ihmisiä kohtaan, naisia pelkää vähemmän kuin miehiä. Vieraita naisia ja pienempiä lapsia uskaltaa omaehtoisestikin useimmiten lähestyä, miehiä pyrkii pakoon. Poika ei osoita aggressiota, vaan pyrkii aina pakoon, jos sitä pelottaa; Albo käyttää myös paljon selkeitä rauhoittavia eleitä, joten on helppo nähdä, milloin se kokee tilanteen liian vaikeaksi. Tuttujen ihmisten kanssa on normaali, iloinen koira. Arkuuden takia pojan on helpompi sopeutua rauhalliseen ympäristöön, jossa sitä jaksetaan totuttaa vieraisiin ihmisiin sen omassa tahdissa. Albo on tottunut kissoihin sekä lapsiin. On ollut yökylässä kerrostalossa parit kerrat ja tämä on sujunut hyvin. Tästä huolimatta rauhallinen koti omakotitalosta/rivitalosta on pojalle etsinnässä.
Syntynyt 08/2022
Korkeus noin 70cm
Paino normaalisti noin ~35kg
Kastroitu uros
Kotihoidossa Kirkkonummella.
Olisiko sinulla koti ihanalle Albolle?
Tuli Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichilia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit Albosta, käy täyttämässä https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/ . Olethan tutustunut https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ .Koirista peritään kulukorvaus