Tänään ilmoitimme virallisesti adoptoivamme Tahvon ja tästä lähtien hän on Iggy.
14.12 lähdin tyttäreni kanssa lentokentälle jännittynein mielin.
Wilma oli päättänyt tarjota sijoituskodin kahdelle Kreetalta tulevalle pennulle.
Wilman allekirjoittaessa papereita, sain syliini Tahvon. Se oli pieni ja hontelo ja tärisi valtavasti. Puristin sitä sylissäni vasten pehmeää toppatakkiani ja sydämessä läikähti. Päätin pysyä kovana. Meille ei nyt toista koiraa ole tulossa.
Niinpä Tahvo ja Yannis muuttivat Wilmalle Helsingin Kallioon odottamaan ikiomaa kotia.
Urheasti mainostimme pentuja somessa, ystäville ja koirapuistossa. Kyselyitä tuli, mutta Wilma oli jo auttamattomasti kiintynyt Yannikseen ja päätti adoptoida sen. Niin Yanniksesta tuli Papu.
Lempeä Tahvo jäi edelleen etsimään kotia. Koti olisikin löytynyt, mutta Tahvon takajaloista löytyi paha vika, joka korjautuisi vain leikkauksella. Tahvon haaveet omasta kodista siirtyivät kauas tulevaisuuteen ja se jäi Wilmalle odottamaan leikkausta, jonka Hard Luck Paws hoiti esimerkillisesti.
Leikkausta odotellessa Tahvo vieraili meillä usein. Siitä tuli osa perhettä kuin varkain ja ajatus siitä, että se joutuisi eroon Papusta, Wilmasta ja meidän perheestä, alkoi tuntua ylivoimaisen surulliselta. Tahvo osoittautui rauhalliseksi nautiskelijaksi, juuri meidän perheeseen sopivaksi koiraksi.
Polvileikkauspäivä tuli ja me päätettiin ottaa Tahvo meille toipumaan. Oma piha ja rauhallinen Myrsky-koirakaveri olisi parempi toipumispaikka kuin Kallion kerrostaloasunto villin Papun kanssa.
Siitä alkoi yhteinen taipaleemme. Muusikko mieheni keksi Tahvolle nimeksi Iggy, totesimme että emme mitenkään voi luopua siitä enää, Iggy kuului jo perheeseen.
Nyt se saa nähdä Papua ja Wilmaa, leikkiä omalla pihalla ja saada turvaa rauhallisesta Myrskystä. Iggy on selkeästi ollut lauman pahnanpohjimmainen. Sen suloinen katse tuntuu aina kysyvän: Ihanko totta? Riittikö minullekin? Saanko minäkin ihan oikeasti? Pääsenkö minäkin mukaan? Onko minulla nyt ihan varmasti ikioma koti?
Tervetuloa kotiin Iggy !
